Niin ovat päivät erilaisia. Ajoittain pintaan pullahteleva, lievä hypomaanisuus on muistutellut itsestään: muutama päivä meni hurjassa käymistilassa vailla unta, sain aikaiseksi noin tuhat asiaa ja voin hyvin. Yön hiljaisuudessa, vailla hälyistä ympäristöä, ihminen on usein luovimmillaan. Muisti pelaa, ongelmanratkaisu käy, roikkuviin asioihin saadaan vauhtia. Liikettä seuraa luonnollisesti vastaliike, joskaan se ei minun tapauksessani tarkoita rankkaa masennusta, vaan huonot vaiheeni ovat yleensä olleet harmaita, tasaisia, tunteettomia. Sellaisestakaan ei tässä mylläkässä ole vaaraa, mutta välillä iholle hiipii ahdistus. Yksinäisyyden, apatian, otteen lipeämisen pelko. (Ei melankolian. Melankolia on kaunista - suosittelen myös sen mukaan nimettyä, lumoavaa maailmanloppuelokuvaa.)

Asuntoasiat etenevät. Minulla on luultavasti hyvät saumat pariin hakemaani asuntoon, joista mieleisempään saattaisin päästä käsiksi melkeinpä heti. Tarjolle on tullut myös ajattelemaani pienempi mutta muutoin täysosuma, josta tulee kyllä varmaan kilpalaulantaa. Käyn katsastamassa kämpät loppuviikosta. Alusta aloittaminen innostaa, tavallaan ei malttaisi odottaa, mutta muutoksen todellisuus käy entistä kouriintuntuvammaksi myös niinä toisenlaisen luovuuden öinä: hetkinä, jolloin kaikkia suunnitelmia ja visioita leimaa tunteenvarainen varmuus henkisestä hukkumisesta.

Eropäätöksen jälkeisinä vuorokausina tunteet vaihtelivat tunneittain epäuskoisesta pöyristyksestä aavistuksenomaiseen toivoon paremmasta tulevaisuudesta. Samaa kehää kierretään edelleen, mutta onneksi ulospäin: liike on hieman hitaampaa ja havaittavampaa, ja toimintakyky paranee silmissä. Olen aikuisiällä käynyt herkäksi itkemään, ja työkaverin viaton kysymys asumisratkaisuistamme (tieto erosta ei siis ole vielä ollut töissäni julkista) antoi jo aihetta koota itseäni monistushuoneessa ennen tunnin alkua. Tunnen kuitenkin olevani tasapainoisempi kuin silloin päältä parikymppisenä, kun en pahimpanakaan päivänä saanut itsestäni irti kuin valtavasti kirosanoja.

Työssäni voin unohtaa itseni kaikissa ikävissä asioissa, olla omassa persoonassani vahva ja vuorovaikuttaa. Olen tänä lukuvuonna löytänyt itseluottamusta ja hyviä toimintatapoja, sopivan yhdistelmän suunnitelmallisuutta ja spontaanisuutta. Ruuhkaisin työnhakuaika alkaa olla käsillä. Josko sitkeys ja kova työ viimein palkittaisiin vakipaikkana.