Niin meni yksi suunnitelma vituiks. Tekninen isännöitsijä soitteli tehtyään asuntoon tarkastuksen ja tarjosi kyllä mahdollisuutta kaikkien pintojen uusimiseen - mutta se lykkäisi muuttoani. Ja minä kun olen vuokrannut autot, järkännyt talkoot ja sopinut jo ylihuomiseksi avaimien noudon sekä muutamien mööpelien kanniskelua. Tein päätöksen, että muutan joka tapauksessa heti ja opettelen elämään rumien tapettien ja laikukkaan muovimaton kanssa.

Tavallaan olisi ollut mukavaa päästä vastalaitettuun kotiin. En haluaisi ajatella tätä ratkaisua jonakin "tilapäismajoituksena" (vaikka väliaikaista kaikki on vaan, ja voi hyvin olla, että muutan esim. työn perässä jonnekin jo loppukesästä...), vaan laittaisin mieluusti kerrankin kodin kauniiksi. Ehkä se kuitenkin onnistuu, kun asettelen mööpelit fiksusti ja lisään kynttilälyhdyt, koristekiviasetelmat ja (vielä hankkimattomat) viherkasvit sun muut sopivasti. Ja tohtiipahan rohkeammin laittaa taulukoukut sun muut mihin huvittaa, kun tietää, ettei minua joskus seuraavan asukkaan tarvitse kärvistellä ihanan seinälampettini jäljiltä jäävien reikien kanssa.

Erouutisen kertominen tutuille on yhä vaikeaa. Tavallaan pitkittäminen mutkistaa sitä entisestään, mutta on kuitenkin tuntunut helpommalta antaa asian hiipiä hiljalleen. Jotkut ovat arkoina kyselleet, olemmeko väleissä ollenkaan. Se tuntuu hilpeältä, sillä minun mielestäni olemme paremmissa väleissä kuin aikoihin - sen ystävyden äärellä! Lopullisen eron hakeminen menee kesän loppupuolelle, mutta nyt ainakin tuntuu, että molempien pinna venyy ja ymmärrys toista kohtaan kasvaa kohisten, kun ei asuta yhdessä. Onhan niitäkin pariskuntia, joille kahden asunnon ratkaisu toimii parhaiten avioliitossakin. Tiedä, vaikka meille kävisi niin, kuulostellaan rauhassa. Mutta kyllä tässä nyt ihan eroamisen maku on. Onnekseni saan rakastaa miestäni hamaan hautaan, vaikka siitä ei lainvoimaisia sopimuksia olisikaan.

Jos kohta asunnon pintaremppa jäikin tällä erää, meikäläisen ei. Ihotautilääkärillä oli hyviä ja huonoja uutisia: paraneminen on alkanut hyvin, ja mitä luultavimmin arpia ei jää lainkaan, mihin tarvitaan jo hyvää säkää, kun puhutaan kystisestä aknesta aikuisella. Tavallaan huono uutinen on se, että joudun luultavasti joka tapauksessa kiskomaan noita tabuja sen puoli vuotta tai päällekin, ja melkoista myrkkyähän ne ovat. Toistaiseksi sivuvaikutukset ovat kyllä olleet hyvinkin siedettäviä, mutta vituttaahan se vedellä kuukausikaupalla nappeja, jotka värjäävät kasvuvaiheessa olevat hampaat, lisäävät itsemurhariskiä ja kuivattavat henkilön pentele peräsuolta myöten... Eivätkä ne  pakkausselosteen mukaan vain voi aiheuttaa vaikeita sikiövaurioita, vaan aiheuttavat niitä. Kivakiva. Onneksi ei ole sikiöitä suunnitteilla.

Painonhallinta on myös mukavasti hallinnassa. Liike alaspäin on tasaisen tappavaa, ja kesän aikana pitäisi hyvinkin päästä niihin mittoihin, joissa olen tupannut viihtyä. Hywä homma!