Niin kävi, notta juhannus (jota tuli kyllä vähän jatkettua) räjäytti ihoni ennennäkemättömään kuntoon. Koko selkä, käsivarret ja etenkin taipeet ovat punaisella ruvella elleivät avohaavoilla. Näytän siltä, että minua on joko kärvennetty vähintäänkin hemmetissä tai olen itse sen puljun saunaemäntä. Syitä on monia: Roaccutan, mökkiolojen väljempi hygienia, allergeenit (kahden koiran seura usean päivän ajan), kuuluisan runsas hyttysvuosikerta 2012 sekä vihtominen. Tyhmästä päästä kärsii nyt tosiaan koko ruumis.

Sen verran keitti, että kun Roa nyt kerran näkyy tehneen tehtävänsä eikä arpiakaan ole jäämässä, lopetin nappien nappailun. Haluan parantua edes jonkinlaiseen kuntoon, jotta ei tarvitsisi ähistä ja varoa liikkeitään kosketuksesta puhumattakaan. Sitä paitsi kuukauden päästä kutsuu Sisilia. Epäilen muutenkin lämmönkestävyyttäni, saati sitten, jos en kehtaa tai voi edes mennä mereen. Tänään parannan tapani. Aloitin kylpemällä ensin suihkussa, sitten lääkevoiteissa ja keramidirasvoissa. Elleivät kotikonstit auta, kuulen pian homeopaatin kutsun. Niillä konstein minulle on sentään jo kahdesti luotu uusi nahka.

Kosketusarkuus on siksikin vaikeaa, että kosketuksen määrä ja intensiteetti on kasvanut yhtä räjähdysmäisesti kuin ihottumani - ja roimasti enemmän yllättäen. Kyllä minun ihan oikeasti piti ryhtyä itselliseen elämään, keskittyä työhön ja musiikkiin ja itseni hoitamiseen. Paskammarjat. Valtaisa rakastuminen ennestään tuttuun ihmiseen hiippaili takaovesta, jämähti sohvalleni eikä enää suostu lähtemään. Ja se on molemminpuolista.

Tilanne voi vaikuttaa ulkonaisesti sopimattomalta. Tämä uusvanha ihminen on tullut elämääni tulevan ex-mieheni kautta. Parisuhdehistorioissamme on, köh, hienoisia kontrasteja, ja olen aika aralla tunnolla siitä, miten kohtelen tietyissä tunneasioissa itseäni hauraampaa olentoa. Vaan ei se auta pelätä, ei saatana. Ei ihmisiä voi periaatteiden alttareille polttaa. Sitä paitsi pian-exäni suhtautui kuvioon kovin kauniisti. Sanoi meidän molempien olevan sen verran hienoja ihmisiä, että jos löydämme toisissamme jotain onnea, ei hän sitä kenellekään muulle mieluummin soisi. Jotta kiitos ja aamen. Arvostan. Ystävyys jatkuu, kenties vielä syveneekin. Exälle oli ilmeisesti raskainta tietää asiasta ensimmäisten joukossa, kun siitä ei saanut vielä puhua.

Ensimmäinen yhteinen harrastuksemme, suhteen peittely, on nyt lopetettu asteittain. Olemme lähteneet liikkeelle varovasti, toisiamme tunnustellen. Sukulaisille ei ole tarvetta huudella, mitäpä he tällä tiedolla tekisivätkään. Vaikeaa lienee lähinnä se, jos joku juntti saa päähänsä ehdottaa, että tässä olisi ollut joku kolmas pyörä -viritys. Ei taatusti ollut, eikä kummastakaan meistä olisi ollut ajattelemaankaan mitään sinne päin, ellei ero olisi ollut kaikin puolin selvä.

Vaikka suotta sitä tuomiota aina pelkää. Ei kukaan avioerostakaan älähtänyt, eivät vanhoillisimmatkaan. Tavallaan olisi lähimmäisten aliarviointia kuvitella, ettei heillä olisi sen ihmeempää elämää kuin kauhistella minun näennäisen lyhyeksi jäänyttä "suruaikaani", herttileijaa.

Että sellainen avioeroblogi, hah, kaikkee sitä kuule länkytettävän.